sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Paholainen

Marraskuun alun käärmeenpäätaistelijoiden kudetuksesta on näemmä kuitenkin ollut yksi selviytyjä. Olenkin ihmetellyt hieman miksi Hiltonissa ei pysy penskat hengissä. Eipä tarvi ihmetellä enää!
Siivosin tänään aamulla Hiltonia tarkoituksenani ottaa ne kaikki yksi poikasta talteen mitä Dacapon ja Unelman kudusta olen huomannut kehkeytyneen. Tyyppi löytyi ja samalla kun tein ihan perusteellisen siivouksen löytyi syyllinen kaikkien pikkuisten taistojen katoamiseen.
Betta channoides iuvenis diabolus

Vaikka nyt ei taistelukaloihin liity suoranaisesti, muuten kuin että em. tihulaisen vanhemmat asuvat siellä, niin tälläänpä tänne kuvan eilisestä akvan räjäytyksestä.
63-litraisen toinen lamppu simahti eilen ja kun olin siihen vaihtamassa putkea, totesin että ei tule onnistumaan. Putken kanta oli hapertunut niin että se pirstoutui jo siinä kun vanhan putken otti pois. Uutta putkea ei olisi saanut tilalle mitenkään ja vaikka olisi, ei se olisi ollut välttämättä ihan kovin turvallista. Kaiken lisäksi sain tällin lampusta sen jälkeen kun olin ottanut töpselin seinästä. Mokomakin rakkine! Ei kestä käyttöä edes 30 vuotta. :(
No, siitä se sitten vähän niinku irtos lapasesta ja hetken päästä ei akvassa ollut enää muuta kuin hiekka ja kalat. Järjesty akvassa vaihtui vähän ja noin puolet kasveista sijoitettiin toisiin kippoihin odottelemaan sopivaa hetkeä kaupata ne jonnekin.
63-litrainen lampun menetyksen ja
räjäytyksen jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti