keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kaikenlaisia kokeiluja

SuperSue sai poikueen haudottua kivasti, mutta en ole poikasia nähnyt enää kovin montaa. Toisaalta, ei ole ollut aikaa niitä paljon katsellakaan. Sen verran havaitsin viikonloppuna että lämmitin on ilmeisesti sökö. Lämppäri näytti 25 astetta. Olen kuitenkin heitellyt akvaan vauvakalanruokaa, ihan kuivaa purkista vaan, kun artemiat kasvatti tatin otsaan. Ärsyttää madottaa poikasia pari kertaa kuukaudessa. Aina kun laittaa elävää artemiaa poikasille, niin jo on ihomatoja hetkessä.

Siihen taisivat suurin osa Auberonin ja Nualan + Mánin ja Lilithin poikasista kuolla. Ne olivat alakerrassa kaikki ja siellä kun näkyvyys ei ole ihan kovin hyvä, niin en sitten huomannut muuta kuin vähän jotain pientä ihonsamennusta, kunnes sitten jotain viikko sitten tajusin että hei, täällä ei ole oikein ketään enää kotona ja noi pari hassua on ihan loisten peitossa (ei niillä ollutkaan turkki päällä). No, Parasite clearilla lähti ökkömököt.

Hiltonissa onnistui puolisalaa Oriasin ja Nualan kutu. Se oli niin kasvien takana ja alla että en nähnyt kuin pari mätimunaa ja niidenkin pelkäsin tulleen syödyksi toisena päivänä. Totuus valkeni kun eräänä päivänä akvassa pulikoi ihan selvästi havaittava poikasparvi. Myös Hiltonin väki on saanut vaan kuivamuonaa ja sen myös huomaa koska sielläkään ei ole kuin pari pientä enää jäljellä. No, kattellaan miten niiden käy. Uutta putkeen sitten vaan jos ei noi jaksa kasvaa luomuna ja vahingosta viistastuneena ruokitsen sitten artemialla ja loislääkkeillä kuten ennenkin.