maanantai 14. maaliskuuta 2011

Imp ja Unelma

Dacapon ja Unelman kudusta ei ole jäljellä enää kuin 3 surkeaa poikasta. Siirsin 20-litraisesta loputkin poikaset 63-litraisen kautta Riverianan kalapusiin ja Dacapon ja Unelman survivorit 20-litraiseen. Hilton jäi siten ihan tyhjilleen, joten eikös sinne pitänyt hätäseen järjestää hieman täytettä.

Imp on Perkeleen ja Akan viime huhtikuun tuotoksia ja melko onneton esitys. Sillä on mutkaa siellä sun täällä, on kitukasvuinen ja harrastaa yksiössään kuviokelluntaa aina ajoittain. Päätin silti kokeilla miten se suhtautuu naaraaseen. Unelmahan on melko hentoinen rouva, joten sitä ei muutenkaan voisi pistää normaalin kokoisen taistoäijän löylytettäväksi.
Imp siirtyi toissapäivänä Hiltoniin ja sai seuraavana päivänä Unelman seurakseen. Se oli kovasti tohkeissaan toisen sukupuolen edustajasta ja liehitteli siinä määrin Unelmaa että olivat kuteneet tänään.
Kuplapesää ei akvaariossa ole ja munat on sikinsokin pitkin allasta. Otin Unelman pois akvasta koska Imp on tosi nopea ja ketterä lyhyine evineen ja sillä näyttää olevan myös intoa naaraan löylytykseen. Unelma oli saanut eviinsä vähän osumaa, mutta ei onneksi mitää vaarallisempaa. Mitä nyt vähän reunasta hapsottaa.

Unelma eilen 13.3.2011
Sillä on joku paukku leuassa.
Ei näytä haittaavan menoa.
Evät olivat ehtineet parantua edellisestä
koitoksesta aika hyvin.

Imp

Osa 14.3. päivän tuotoksista jätti-
vesitähdikin alla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti